Vuoden luontokuva 2005

Kirjoitin vuosi sitten Vuoden luontokuvasta 2004 seuraavasti (vanha blogi, ei toimi, siksi pastetus):

Vuoden luontokuva 2004 on tylsä.

Ilpo Aallon "-34 astetta" -kuva on kaunis ja kuvanottohetki huokuu kuvasta kostean hyisenä kylmyytenä, mutta silti - onko kuva oikeasti tämän palkinnon arvoinen? Kuvan sisältö on jo sen nimessä: se ei tarjoa enempää yllätyksiä tai ajatuksia.

Vuoden luontokuva 2002 Hannu Ahosen "Ihmisen synnyttämät kyyt" sai ainakin kuvan nähneet tuntemaan jotain. Oli hieno ja rohkea veto valita senkaltainen kuva arvostetun palkinnon voittajaksi. Viime vuoden voittaja Pertti Härkösen "Kaakkurin lento" oli jälleen perinteisempi luontokuva, askel turvallisempaan suuntaan, mutta kuvana kuitenkin ansiokas.

Haluaako raati karistella viimeisimmällä valinnallaan jotain epämielyttävää taakkaa niskastaan?

Tänään julkaistiin Vuoden luontokuva 2005. Ilpo Aallon kuva on Särkänniemi siihen verrattuna. Jari Vanhakylän, 18, "Sateen jälkeen" -kuvassa on kasvi, meri, kivi, sadepilvet ja Auringon pilke. Phew...

Valinta on vähintään provokatiivinen ja sillä halutaan ottaa etäisyyttä perinteiseen luontokuvaan entisestään. Helsingin Sanomien uutisessa korostetaan, miten kuva on otettu tavallisella digipokkarilla - ikään kuin se nostaisi kuvan arvoa. Se on vain hyvää markkinointia markettien kamerakaupoille, korkeintaan. Sillä ei ole väliä, onko kuvan ottamiseen tarvittu digipokkari vai"hienot kamerat ja isot zoomit", kuten 4 000 euron voittaja toteaa, mutta sillä on erottuuko kuva muista kuvista.

Olisi mielenkiintoista nähdä, minkälaisen kritiikin kuva olisi saanut esimerkiksi Aukea.netin palstoilla. Kuvaa olisi tuskin huomattu.

Jos harrastaisin luontokuvausta olisin enempi näreissäni. Miltä mahtaa nyt tuntua siitä 54-vuotiaasta Pentti Pimiöstä, joka on kuvannut ikänsä muitakin kun sateen jälkeisiä vesistömaisemia ja nyt hänen veljenpojan digiräpsy vei huomion ja rahat?