Valokuvan valta ja politiikka -seminaari, Tampere 5.11.2004
Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikkö järjesti perjantaina kahdeksannen journalismikritiikkiseminaarin, ensimmäisen mihin itse osallistuin. Teema oli otsikon mukainen eli odotin vankkaa asiaa kuvajournalismista, kuvilla vaikuttamisen keinoista ja siitä miten suomalaisten lehtien kuvitusta voisi kehittää laadukkaammaksi.
Ei ihan. Ensimmäinen huomioni oli perinteinen: Aina kun salin täyttää parilla sadalla ammattilaisella (ala mikä ala), mahtuu joukkoon henkilöitä jotka eivät pidä toisistaan ja antavat sen myös näkyä. Piikittely on turhaa. Lisäksi, jos tilaisuuden sisältöön liittyy sana "yliopisto", löytyy joukosta aina myös henkilö, jolle mikään ei kelpaa, "eihän totuutta voi näin löytää" ja suhtautuminen alustajiin on halveksiva. Miksi te tulitte?
Päivän teema jakautui kahtia. Ensin käsiteltiin suomalaisten poliitikkojen kuvaa, lopuksi kriisialueilta välitettyä kuvaa.
Suomalaisen poliitikon kuvasta parhaiten osasi kertoa kansanedustaja, tohtori Arja Alho. Hänen mukaansa suomalaiset poliitikot eivät mieti päivätyössään, missä kamera on ja miten sille pitäisi keimailla. Kuvan voima silti tiedetään, onhan Alho itsekin esiintynyt Uma Thurmanina Image-lehden kannessa.
- Mä koin olleeni silloin niin ahtaalla, että Imagen kansi oli ihan houkutteleva vaihtoehto, Alho perusteli.
Myös ns. pönötyskuva sai paljon puheenvuoroja aikaiseksi. Ammattilaiset ovat nähneet, että pönötyskuvat olisivat tehneet paluun. Syiksi esitettiin mm. nykyajan epävarmuuden, jossa pönötyskuvan rooli on kunnioittaa kuvaamisen kohdetta. Kaikki eivät suostuneet edes pitämään pönötystä mitenkään huonona.
Kuvajournalismin lehtori Anssi Männistö esitelmöi kriisialueiden kuvista, lähinnä Yhdysvaltain viime vuosien sodista. "Onko pikseli pahempi kuin pahan akseli?" Kuvaamisen muuttuminen digitaaliseksi (eli yleinen kuvausharrastuksen kasvaminen) ja kameroiden saaminen pieneen kokoon, helposti kuljetettaviksi on vaikeuttanut kuvavirran kontrolloimista, hyvänä esimerkkinä Abu Ghrabin vankien nöyryytyskuvat.
Digimurros on todellakin aiheuttanut sen, että kuvavirta ei ole enää julkisen sanan portinvartijoiden luvan ohjaamaa. Kuva leviää netissä helposti kaikkialle missä nettiä voi lukea, sellaisillekin henkilöille, jotka eivät kuvia aktiivisesti edes etsi. Ja kun kuva on kerran nettiin päästetty, sitä ei pois saa.
Lopuksi valokuuva Hanna Weselius jakoi mielipiteitään siitä miten hän toivoisi ulkomaita ja ulkomaalaisia kuvattavan kotimaisissa medioissa.
- Kuvasin heitä niin, miten haluaisin itse tulla kuvatuksi, Weselius kertoi Afganistanin-matkastaan.
Hyvä neuvo.
np: Turbostaat - Prima Wetter (biisi)
Ei ihan. Ensimmäinen huomioni oli perinteinen: Aina kun salin täyttää parilla sadalla ammattilaisella (ala mikä ala), mahtuu joukkoon henkilöitä jotka eivät pidä toisistaan ja antavat sen myös näkyä. Piikittely on turhaa. Lisäksi, jos tilaisuuden sisältöön liittyy sana "yliopisto", löytyy joukosta aina myös henkilö, jolle mikään ei kelpaa, "eihän totuutta voi näin löytää" ja suhtautuminen alustajiin on halveksiva. Miksi te tulitte?
Päivän teema jakautui kahtia. Ensin käsiteltiin suomalaisten poliitikkojen kuvaa, lopuksi kriisialueilta välitettyä kuvaa.
Suomalaisen poliitikon kuvasta parhaiten osasi kertoa kansanedustaja, tohtori Arja Alho. Hänen mukaansa suomalaiset poliitikot eivät mieti päivätyössään, missä kamera on ja miten sille pitäisi keimailla. Kuvan voima silti tiedetään, onhan Alho itsekin esiintynyt Uma Thurmanina Image-lehden kannessa.
- Mä koin olleeni silloin niin ahtaalla, että Imagen kansi oli ihan houkutteleva vaihtoehto, Alho perusteli.
Myös ns. pönötyskuva sai paljon puheenvuoroja aikaiseksi. Ammattilaiset ovat nähneet, että pönötyskuvat olisivat tehneet paluun. Syiksi esitettiin mm. nykyajan epävarmuuden, jossa pönötyskuvan rooli on kunnioittaa kuvaamisen kohdetta. Kaikki eivät suostuneet edes pitämään pönötystä mitenkään huonona.
Kuvajournalismin lehtori Anssi Männistö esitelmöi kriisialueiden kuvista, lähinnä Yhdysvaltain viime vuosien sodista. "Onko pikseli pahempi kuin pahan akseli?" Kuvaamisen muuttuminen digitaaliseksi (eli yleinen kuvausharrastuksen kasvaminen) ja kameroiden saaminen pieneen kokoon, helposti kuljetettaviksi on vaikeuttanut kuvavirran kontrolloimista, hyvänä esimerkkinä Abu Ghrabin vankien nöyryytyskuvat.
Digimurros on todellakin aiheuttanut sen, että kuvavirta ei ole enää julkisen sanan portinvartijoiden luvan ohjaamaa. Kuva leviää netissä helposti kaikkialle missä nettiä voi lukea, sellaisillekin henkilöille, jotka eivät kuvia aktiivisesti edes etsi. Ja kun kuva on kerran nettiin päästetty, sitä ei pois saa.
Lopuksi valokuuva Hanna Weselius jakoi mielipiteitään siitä miten hän toivoisi ulkomaita ja ulkomaalaisia kuvattavan kotimaisissa medioissa.
- Kuvasin heitä niin, miten haluaisin itse tulla kuvatuksi, Weselius kertoi Afganistanin-matkastaan.
Hyvä neuvo.
np: Turbostaat - Prima Wetter (biisi)
Takaisin