Rauhaa, rakkautta ja death metallia

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Jyrock 2005 - lyhyt ja pitkä oppimäärä

Jyrock on jo kasvanut miehen ikään ja vähän ylikin. Sanoisinko, että suorastaan fuksiksi. Huhtikuun puolessa välissä järjestettävä tapahtuma kun viettää 20-vuotisjuhliaan. Onnea sen johdosta!

Perinteisesti festarin ohjelmisto muodostuu muutamasta tunnetusta ja useammasta ensi vuonna tunnetusta nimestä, joten lienee paikallaan tehdä läpileikkaus tämän vuoden yhtyeiden audiotarjontaan. Voit tehdä sen lyhyen kaavan mukaan ("Mä kävin sillä ekalla luennolla, mutta se meni saksan kanssa päällekäin sitten niin...") tai täyspitkän kaavan mukaan ("Joo. Tentin sen. Kolmonen.").

Itselleni suuri osa bändeistä on outoja, mutta mielenkiintoisia tuttavuuksiahan nämä. SKWBN on varsin reteää indiepoppia ja Reginan toteava söpöys on tarttuvaa.

Harmi, että Sergion kotisivut ovat varsin kaaottiset ja etenkin audiovapaat. Yhtyeen debyyttiä on hehkutettu varsin kovasti ja mieluusti sitä kuulisin. Stalwart puolestaan instrumentoi kovin synkästi.

Mutta - tästä! Ja huomioi, että linkit eivät tällä kertaa aukea uusiin ikkunoihin.

Sweatmaster - "Too Much Love (Early version)" mp3
Suburban Kids With Biblical Names - "Rent A Wreck" mp3
Lo-Fi FNK - "Unighted" mp3
Regina - "Katso maisemaa" mp3 (via Oksa Records)
Rättö ja Lehtisalo - "Valonnopeus" mp3 (via Ektro Records)

OHJELMA - SCHEDULE, ILOKIVI - JKL FINLAND

Perjantai 15.4. - alakerta

21:15: Low Life Rock´n´Roll Philosophers (Fin)
"Shimmery" mp3
22: 50: Stalwart (Fin)
"Zeitgeist of a Loudmouth" mp3 / "Girl Parade Trainee" mp3 / "Sickened By Symbolism" mp3 (via Tenzenmen) / Several mp3 clips at Bad Vugum
00:20: Rättö & Lehtisalo (Fin)
"Lentävä sateenvarjo" mp3 /"Peltojen poikki pääkaupunkiin" mp3 stream /"Huuliharppukarakka" mp3 stream / more streaming clips here
01:30: Dungen (Swe)
"Panda" mp3 clip / "Festival" mp3 clip / "Ta det lungt" mp3 clip / "Om du vore en vakthund" mp3 clip (via Subliminal Records)
Perjantai 15.4. - yläkerta

20:30: Pasilan Laulajat (Fin) (Olgetron w/ Bugari Ormond mp3s)
22:00: Popidiot (Est)
Neljän biisin EP + promo-pdf:t
23:30: Jimi Tenor (Fin)
"White Dots" mp3 / more downloads here and here
01:00: Nieminen Ja Litmanen (Fin)
"Leo Jokela" mp3 / "N&L Theme" mp3 / "El Jazz" mp3 (via Grandpop)
--------------------------

Lauantai 16.4. - alakerta

21:15: Sergio (Fin)
"Hitting Water" mp3 clip / "Sketches" mp3 clip / "Conversation Groups" mp3 clip
22:40: Tigerbombs (Fin)
"Planet" mp3 clip / "Highway" mp3 clip / "The Diamond" mp3 / "1 000 Sparks" mp3 clip
00:20: 500 kg lihaa (Fin)
01:30: Sweatmaster (Fin)
"Dirty Rabbit" mp3 / "I Am A Demon And I Love Rock N' Roll" mp3 / "Hold It!" mp3 / "Tonight" mp3 / "Nothing To Do But Win" mp3
Lauantai 16.4. - yläkerta

20:30: Regina (Fin)
"Pidä varasi, tyttö" mp3 / "Salakuvaaja" mp3
22:00: Sultans (Fin)
mp3 clip (via Bad Vugum)
23:30: Suburban Kids With Biblical Names (Swe)
"Julsång" mp3 / "Love Will" mp3 / "Trumpets And Violins" mp3
01:00: Lo-Fi FNK (Swe)
(...And The JFG?) –CD EP kuunneltavissa flash-playerissä
PLUS:
"Jyrockissa Paska toimii juontajana ja heittää luultavasti muutaman keikankin, kun aikataulu näin sallii."
"Banana Butt Plug" mp3
English briefing: Jyrock is a definite sign of spring in Jyväskylä. This two-day indoor festival is now organized for the 20th time. Usually the bill includes few better known artists and bands together with younger, up-and-coming, quality bands. Check out the bands that have played in Jyrock in the past and you might recognize few interesting names there. Official English briefing here.

EDIT: Lisätty Rättö ja Lehtisalon mp3-linkkejä. Samalla lyhyt oppimäärä muuttui eheämmäksi kokonaisuudeksi.
EDIT: Lisätty linkkejä Rättö & Lehtisalolle ja Jimi Tenorille, kiitos anonyymin kommentoijan.
EDIT: Lisätty kaksi Regina-mp3:sta, koska olen ollut aiemmin sokea.
EDIT: Läänihallituksen alkoholitarkastajan uudelleenmuotoilema ohjelma päivitetty kohdalleen. Lisäksi lisätty mp3-klippejä Sergiolta ja linkki Pasilan Laulajien toisen puolikkaan toiseen projektiin. Meniks oikein?