Rauhaa, rakkautta ja death metallia

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Luuvitonen - Hitaasti (vko 51)

Neurosis-yhtyettä tästä junttatyylistä voi syyttää, kovassa nosteessa se on ollut viimeiset 2 - 5 vuotta, mutta silti kukaan ei ole keksinyt sille yleispätevää kutsumanimeä. Yhdellä tavalla tämä voisi olla vaikka post-hard corea, siinä missä post-rock -yhtyeet ovat, no, post-rockia; yhtyeitä selkeästi yhdistää halu ja kyky uuden luomiseen, mutta koska uusi on uutta eikä samaa, voi jälki kuulostaa usein varsin toisistaan poikkeavalta.

Luuvitosen aloittaa Breach, edesmennyt ruotsalaisryhmä, jonka kaksi viimeistä albumia ovat viimosen päälle hienoja rymistelyfiilistelyjä. Figure Of Meritin promo tippui laatikkoon viikko sitten; hieman hapuileva yhtye vielä, mutta valittu kappale sopii loistavasti Breachin perään. Zatokrevista en tiedä mitään, muuta kuin että ks. kappale kuulostaa hyvältä. Switchbladesta sama juttu - Luuvitosen yksi tarkoitushan on tutustuttaa uusiin bändeihin! Loppuun laitoin vielä tutun ja turvallisen Neurosisin. Biisi on uuden levyn avausraita. Yhtye on kehittynyt veritulpan lailla lamauttavasta jyrästään ilmavammaksi, mutta kyllä tämäkin vielä tummia pilviä saa aikaiseksi.

Ei kun jonoon!
Breach - "Diablo"
(mp3, 2,8 MB, levyltä Venom)

Figure of Merit - "Overhead projector" 3,7MB
(mp3, 3,7MB, levyltä Vatic)

Zatokrev - "Reveal"
(mp3, 5,4 MB, levyltä Zatokrev)

Switchblade -"5:12"
(mp3, 6,1 MB, levyltä Switchblade)

Neurosis - "Burn"
(mp3, 6,9 MB, levyltä The Eye Of Every Storm)
Edellinen: Luuvitonen - Grindcore (vko 50)