Erään ajanjakson loppu

Minulla ei ole enää autoa. Huraa! Huraa! Huraa!

Keväällä 1998 isoveljeltäni ostama ensimmäinen autoni Seat Ibiza (synt. 1989 Barcelonassa) on poistunut meidän kotipihasta. Ajoin autolla noin 30 000 kilometriä, mutta se riitti vakuuttamaan, että Ibiza ei ole, noh, paras auto Suomen talveen.

Tiedostin jo autoni vetelevän viimeisiään ja sainkin idean. Kirjoitin Seat-tehtaille elokuussa, että mitä jos ns. toisin auton kotiin, ajaisin sen viimeisen matka, läpi Euroopan, kunniallisiin hautajaisiin Barcelonaan:

I'd like to ask, if I one day show up at the gates

of Seat factory,

would you welcome me and my party,

and take my Seat and give it the final blow?



How does this sound? This whole idea started as a joke,

and is a bit out of my league,

but it sounds so crazy it have to be good.



Muutaman päivän päästä sain vastauksen:



Dear Mr. Lampinen,



We acknowledge receipt of your email message and we regret sincerely

the problems you have experienced with

your SEAT Ibiza.



With regard to your case, we would like

to inform you that we have

forwarded your message to our

Importer in your country,

responsible for sales and after-sales

matters, who will analyse

 your case and determine the necessary action.

Enää ei tarvitse lähteä seikkailuun (jos kutsua ei tule). Äiti osti uuden auton ja Seatin raadosta saatiin rahaa vaihdossa enemmän kuin neljä kertaa auton todellinen arvo.

Paistaa se aurinko paskakasaankin.