Rauhaa, rakkautta ja death metallia

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2004

Erään ajanjakson loppu

Minulla ei ole enää autoa. Huraa! Huraa! Huraa!

Keväällä 1998 isoveljeltäni ostama ensimmäinen autoni Seat Ibiza (synt. 1989 Barcelonassa) on poistunut meidän kotipihasta. Ajoin autolla noin 30 000 kilometriä, mutta se riitti vakuuttamaan, että Ibiza ei ole, noh, paras auto Suomen talveen.

Tiedostin jo autoni vetelevän viimeisiään ja sainkin idean. Kirjoitin Seat-tehtaille elokuussa, että mitä jos ns. toisin auton kotiin, ajaisin sen viimeisen matka, läpi Euroopan, kunniallisiin hautajaisiin Barcelonaan:
I'd like to ask, if I one day show up at the gates

of Seat factory,
would
you welcome me and my party,
and take my Seat and give it the final blow?

How does this sound? This whole idea started as a joke,
and is a bit out of
my league,
but it sounds so crazy it have to be good.


Muutaman päivän päästä sain vastauksen:

Dear Mr. Lampinen,

We acknowledge receipt of your email message and we regret sincerely
the
problems you have experienced with
your SEAT Ibiza.

With regard to your case, we would like
to inform you that we have
forwarded
your message to our
Importer in your country,
responsible for sales and
after-sales
matters, who will analyse
your case and determine the necessary
action.
Enää ei tarvitse lähteä seikkailuun (jos kutsua ei tule). Äiti osti uuden auton ja Seatin raadosta saatiin rahaa vaihdossa enemmän kuin neljä kertaa auton todellinen arvo.

Paistaa se aurinko paskakasaankin.