CMX - Cloaca Maxima II

Suomen paras CMX julkaisi uransa toisen retrospektiivisen kokoelman Cloaca Maxima II:n tuossa toissa viikolla. Yhtye liittyy loppusyksyyn niin kuin kaksi asiaa vain voivat toisiinsa liittyä.

Kaikki on samaa jatkoa ensimmäiselle Cloaca Maxima (1997) -kokoelmalle: Kolme levyä, joista ensimmäinen äänekäs, toinen hiljainen ja kolmas sinkkujen b-puolia. Jopa kansikuvan teema on yhtä ilmailuhenkinen kuin ensimmäisen kokoelman.

CM II:n piti olla alunperin vain b-puolikokoelma, mutta EMI halusi Beatles-henkeen yhtyeeltä punaisen ja sinisen kokoelman. Samapa tuo, kun boksi ei kuitenkaan maksa ihan mahdottomia. Ensimmäinen Cloaca Maxima summasi yhtyeen uran vuosilta 1989 - 1997, toisesta EP:stä kuudenteen albumiin. Kokoelman jälkeen yhtyeen alkuperäinen rumpali Pekka Kanniainen erosi ja Tuomas Peippo esiteltiin kokoelman kiertueella. Myös yhtyeen keikkamyyjän Veda Honkasen kuolema ajoittui samalle vuodelle. Eli aikakausiajattelulla kokoelmat summaavat varsin erilaisia uran vaiheita.

Tuomas Peippoa voi helposti pitää syypäänä CMX:n nykysoundille ja sen monipuolisuudelle. Miehellä on meinaan taitoa soittaa juuri niinkuin tarvitaan, raja ei tule vastaan. Rumpupallilta tarkastellen "Ainomieli" (1992) ja "Laulu palavasta linnusta" (1998) ovat eri asioita. Samalla kun bändiin oli saatu rumpali, ei Yrjänän & kitaristien tarvitse jarrutella (mm. Rytmi 7/1998: Seiska on meille suoraa).

Eihän tätä haukkuakaan voi.

Vainajala, Dinosaurus Stereophonicus, Isohaara ja Aion. Vainajala (1998) lopetti CMX:n ensimmäisen uran todenteolla. Dinosaurus Stereophonicus (2000) oli studiobändin egotrippi, joka oli käsittääkseni vain pakko tehdä. Isohaara (2002) oli paluu lavoille ja kipurajaan. Aion (2003) on käsittämätön todiste siitä, että rock-yhtye voi vielä kymmenellään levyllä kuulostaa uudelta, innostuneelta ja helvetin hyvältä.

Näistä levyistä on koottu kokoelman kaksi ensimmäistä rieskaa (I: Lyiju ja II: Helium). Tyylikkäitä kokonaisuuksia molemmat, tosin totuttelemista on, koska CMX:n levyjä on tottunut kuitenkin kuuntelemaan albumikokonaisuuksina.

Molemmat levyt, kuten kolmas III: Uraani, alkavat uusilla, ennenjulkaisemattomilla biiseillä. Itselleni ne olivatkin kokoelman 44 kappaleesta ainoat kolme, joita en ollut aiemmin kuullut. Ei niistä enempää. Mielenkiintoinen on myös uudelleen äänitetty versio Kolmikärjen b-puolen avaushevistä "Pyörivistä sähkökoneista". Uusi versio ei edes pyri muuttamaan kappaletta mitenkään, se vedetään vaan sillä innokkaalla rutiinilla, millä se on totuttu kuulemaan keikkojen viimeisenä encorena.

Kolmas levy III: Uraani on syy ostaa tämä kokoelma. Itse kasasin oman b-puolikokoelmani näistä biiseistä jo viime talvena, joten biisit ovat puhkisoitettuja, mutta silti toki hyviä. Viime vuosien CMX:n b-puolet ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hurjaa heviä tai usvaista ujellusta. Jo Dinosauruksen b-puolet "Ehdotus ensimmäisen mainoskatkon paikaksi" ja "Negatiivinen asenne" ovat helmiä itsessään. "Ei tästä maailmasta" on paras menobiisi CMX:ltä milleniumin tällä puolen.

B-puolet muodostavat myös omituisen eheän kokonaisuuden. Ainoastaan Vainajalan-aikaiset "Pii" ja "Punainen nro 6" eivät istu joukkoon, lähinnä orgaanisemman äänimaailmansa johdosta.

Ei-levyillä julkaistut "Puuvertaus" (CMX DVD:n kylkiäinen) ja "Lepattajat" (CD-EP 2003) on muuten sijoitettu ensimmäiselle I: Lyijy -levylle.

Keskeytyneellä kiertueelleen yhtye oli harjoitellut paljon juuri b-puolia. Toivottavasti Peippo saa kätensä soittokuntoon. Vuosittainen CMX-keikkani on vielä näkemättä.